Uusi jätelaki vaikuttaa keräyspaperin tuottajien, tuottajayhteisöjen ja keräysliikkeiden toimintaan muun muassa tuomalla painettujen paperituoteiden maahantuojat tuottajavastuun piiriin, velvoittamalla keräysyrittäjät sopimussuhteeseen tuottajayhteisöjen kanssa ja kohdentamalla laiminlyöntimaksun tuottajille, jotka pyrkivät välttämään tiettyjä lain edellyttämiä velvoitteita. Kuluttajien ja kiinteistöjen omistajien arkeen muutokset eivät juurikaan vaikuta.
Painettujen paperituotteiden maahantuojat uutena tuottajavastuun piiriin
Uusi jätelaki tuo tuottajavastuun piiriin painettujen paperituotteiden, kuten luetteloiden, lehtien ja katalogien, maahantuojat. Uusi laki velvoittaa painotuotteiden maahantuojat joko liittymään olemassa oleviin tuottajayhteisöihin tai hoitamaan tuottajavastuun velvoitteet itse. Aikaisemmin tuottajavastuu koski ainoastaan painopaperin valmistajia ja maahantuojia.
"Käytännössä painettujen paperituotteiden maahantuojat liittyvät tuottajayhteisön jäseneksi. Tuottajalla tai tuottajayhteisöllä on oltava muun muassa jokaiseen kuntaan ulottuva keräysverkosto, mikä voi olla yksittäiselle tuottajalle muutoin hankala toteuttaa", kertoo Suomen Keräystuotteen toimitusjohtaja Merja Helander.
Keräyspaperia ei saa kerätä ilman sopimusta
Keräyspaperia saa jatkossa kerätä vain tuottajayhteisön kanssa sopimuksen tehnyt keräysliike. Uuden jätelain mukaan tuottajalla on ensisijainen oikeus järjestää vastuulleen kuuluvien tuotteiden jätehuolto, jolloin muut kuin tuottajayhteisöjen kumppanit eivät saa tarjota kiinteistön tai jätteen haltijalle esimerkiksi paperinkeräykseen liittyviä palveluita.
"Keräysyrittäjien toimintaan lakimuutos vaikuttaa niin, että yrittäjän täytyy tehdä sopimus tuottajayhteisön kanssa. Yrittäjä voi kuitenkin olla samanaikaisesti sopimussuhteessa usean tuottajayhteisön kanssa, joten keräysyrittäjän arkeen tällä ei juurikaan ole vaikutuksia. Ennemmin tämä voi avata yrittäjille uusia mahdollisuuksia", kertoo Helander.
Tuottajavastuun toteutumista valvotaan tarkasti
Uutta jätelaissa on laiminlyöntimaksu. Tuottajavastuuta valvova Pirkanmaan ELY-keskus voi määrätä laiminlyöntimaksun tuottajalle, joka ei ole tehnyt hakemusta tuottajarekisteriin eikä liittynyt tuottajayhteisöön tai jättänyt laissa edellytettyjä seurantatietoja. Laiminlyöntimaksu koskee myös kuljettajaa tai välittäjää, joka jättää tekemättä hakemuksen jätehuoltorekisteriin. Maksu on ankarin tuottajalle, joka jättää hakeutumatta tuottajarekisteriin ja tuottajayhteisöön, jolloin maksun suuruus voi olla 1 % liikevaihdosta, kuitenkin 500 – 500 000 euroa.
Uusi jätelaki tulee voimaan 1.5.2012. Tuottajavastuuta koskeva luku tulee voimaan vuotta myöhemmin 1.5.2013.
Lakimuutoksen myötä viranomaisen ylläpitämä tuottajatiedosto muuttuu tuottajarekisteriksi. Tiedostoon merkittyjen tuottajayhteisöjen on hakeuduttava tuottajarekisteriin 1.5.2013 mennessä ja tuottajien 1.5.2014 mennessä.
Keräyspaperi noudetaan kiinteistöiltä edelleen maksutta
Tuottajayhteisön tehtävänä säilyy keräyspaikkojen järjestäminen niin, että asukkaat voivat palauttaa luetut lehdet ja muut paperituotteet maksutta ja vaivattomasti keräyspisteeseen.
Paperi kerätään maksutta kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat muualla kuin pientalo- tai haja-asutusalueella. Tällöin kiinteistön omistajan tehtäväksi jää järjestää keräysastia ja sille sopiva paikka. Pientalo- ja haja-asutusalueiden asukkaita varten tuottajayhteisö järjestää aluekeräyspisteitä.
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Merja Helander, Suomen Keräystuote Oy
p. 050 385 5815
Suomen Keräystuote Oy on kestävää kulutusta ja tuotantoa edistävä tuottajayhteisö, joka kierrättää keräyspaperin uusiopaperin raaka-aineeksi yhteistyössä keräysliikkeiden kanssa. Suomen Keräystuote on Lassila & Tikanojan tytäryhtiö. INFO
Uuden jätelain vaikutus paperin tuottajavastuuseen
Tagit: Tiedote, Ajankohtaista
Kierrättäminen helpottuu Urjalassa, kun kuntaan perustetaan 27 uutta paperinkeräyspistettä. Uudet keräyspisteet tulevat omakotialueille Urjalan keskustaan, aseman ympäristöön ja Nuutajärvelle. Keräyspisteet kuuluvat Suomen Keräystuote Oy:n verkostoon ja niitä ylläpitää Lassila & Tikanoja Oyj.
Keräyspisteisiin voi viedä maksutta kaikki kodin keräyspaperit, kuten lehdet, mainokset, luettelot ja kopiopaperit. Hyvä muistisääntö on, että keräykseen saa laittaa paperit, jotka tulevat kotiin postilaatikon tai -luukun kautta. Keräysastiat ovat vihreitä, ja ne ovat tarroitettu havainnollisilla keräyspaperitarroilla.
”Keräyspaperia ei enää tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja, kun keräyspisteet sijaitsevat kodin lähellä, omalla asuinalueella. Paperit voi viedä pienissä erissä keräysastiaan vaikka iltakävelyn yhteydessä,” kertoo Markku Iivonen L&T:ltä.
Paperia ei kannata laittaa saunan pesään, muuhun tulisijaan tai kaatopaikkajätteen joukkoon, koska se katkaisee paperin kiertokulun materiaalina. Kaatopaikalla paperi maatuu ja tuottaa ilmastonmuutosta kiihdyttävää metaania. Keräyspisteisiin tuotu paperi hyödynnetään uusiopaperin raaka-aineena. Maksuton keräys säästää myös jätehuoltokustannuksia.
Suomen Keräystuote on keräyspaperin tuottajayhteisö, jonka tehtävänä on järjestää käytöstä poistetun paperin maksuton kerääminen ja kierrätys hyötykäyttöön yhteisöön kuuluvien tuottajien puolesta. Tuottajayhteisön tehtäviin kuuluu valtakunnallisen keräysverkoston järjestäminen, keräyspaperin ohjaaminen hyötykäyttöön, kierrätystoimenpiteistä raportointi sekä neuvonta ja tiedotus keräys- ja lajitteluasioissa.
Lisätiedot
Urjalan kunta
tekninen johtaja Jouni Vähäkyttä, p. 040 335 4220
Lassila & Tikanoja
myyntineuvottelija Markku Iivonen, p. 050 385 7497
Suomen Keräystuote
myyntipäällikkö Henry Hannuksela, p. 0500 333 423
Suomen Keräystuote Oy on kestävää kulutusta ja tuotantoa edistävä tuottajayhteisö, joka kierrättää keräyspaperin uusiopaperin raaka-aineeksi yhteistyössä keräysliikkeiden kanssa. Suomen Keräystuote Oy on Lassila & Tikanoja Oyj:n tytäryhtiö
Tagit: Tiedote
Keräyspaperin ja -kartongin kerääminen Lahden ja ympäristökuntien ekopisteistä Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n alueella siirtyy Suomen Keräystuote Oy:n vastuulle. Syyskuusta alkaen Suomen Keräystuote järjestää paperin ja kartongin keräyksen ja kuljetuksen hyötykäyttöön 66 ekopisteestä Päijät-Hämeessä sekä Itä-Uudellamaalla Pukkilassa ja Myrskylässä.
Ekopisteet säilyvät tutuilla paikoillaan. Asukkaille muutos näkyy ainoastaan siinä, että keräyspaperiastioiden tyhjentämisestä vastaa Lassila & Tikanoja. Samassa yhteydessä keräysastiat vaihdetaan, mutta niiden väri säilyy tuttuna vihreänä.
Suomen Keräystuote Oy on keräyspaperin tuottajayhteisö, joka järjestää tuottajavastuun mukaisen käytöstä poistetun paperin keräyksen ja kierrätyksen hyötykäyttöön yhteisöön kuuluvien tuottajien puolesta. Tuottajavastuun velvoitteisiin kuuluu valtakunnallisen, jokaiseen kuntaan ulottuvan keräysverkoston järjestäminen, keräyspaperin ohjaaminen uusiokäyttöön, raportointi kierrätystoimenpiteistä sekä neuvonta ja tiedotus keräys- ja lajitteluasioissa.
Lähimmän keräyspisteen voi tarkistaa osoitteessa www.kierrätys.info
Lisätiedot
palveluesimies Kimmo Helenius, Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy
p. 050 522 4430
toimitusjohtaja Merja Helander, Suomen Keräystuote Oy
p. 050 385 5815
Suomen Keräystuote Oy on kestävää kulutusta ja tuotantoa edistävä tuottajayhteisö, joka kierrättää keräyspaperin uusiopaperin raaka-aineeksi yhteistyössä keräysliikkeiden kanssa. Suomen Keräystuote on Lassila & Tikanojan tytäryhtiö.
Tagit: Tiedote
Merja Helander on nimitetty Suomen Keräystuote Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.4.2011.
"Tehtävämme on kannustaa kierrättämään. Keräyspaperi on arvokasta raaka-ainetta, jota käytetään muun muassa sanomalehti- ja pehmopapereiden valmistamiseen. Tämän hetken suurin haaste on kierrätysraaka-aineen riittävyys, koska uusiotuotteita valmistetaan yhä enemmän ja sitä kautta keräyspaperin kysyntä maailmalla on kasvanut", kertoo Helander.
Merja Helander on kokenut johtaja keräyspaperialalta. Hän on työskennellyt neljäkymmentä vuotta metsäteollisuudessa, joista 15 vuotta keräyspaperikaupasta vastaavana johtajana. Uusien tehtävien lisäksi hän jatkaa kansainvälisten keräysalan järjestöjen keskeisissä luottamustehtävissä Euroopan keräyspaperijärjestö ERPAn puheenjohtajana ja kansainvälisen kierrätysjärjestö BIRin paperidivisioonan varapuheenjohtajana.
Merja Helander toimii lisäksi Lassila & Tikanojan kuituliiketoiminnasta vastaavana johtajana.
Tagit: Tiedote
Äänekosken kaupunki kohtelee tasapuolisesti keräyspaperin tuottajayhteisöjä. Kaupunki on antanut molemmille tuottajayhteisöille tasapuolisen mahdollisuuden kerätä paperia kaupungin hyötykeräyspaikoissa, kun Suomen Keräystuote Oy sai 11 kaupungin hyötykeräyspaikan yhteydessä olevaa paperinkeräyspistettä omaan keräysverkostoonsa.
"Äänekosken kaupunki on toiminut esimerkillisesti jakaessaan kunnan hyötykeräyspaikat molemmille tuottajayhteisöille. Velvollisuutemme tuottajayhteisönä on ulottaa paperinkeräysverkosto jokaiseen kuntaan, kaikkien kotitalouksien ulottuville. Tämä olisi mahdotonta, elleivät kunnat antaisi perustaa keräyspisteitä hallinnoimiinsa hyötykeräyspaikkoihin", kertoo Jarno Hellman, Suomen Keräystuote Oy:n toimitusjohtaja.
Keräyspisteet säilyvät tutuilla paikoillaan. Asukkaille muutos näkyy ainoastaan niin, että Suomen Keräystuotteen verkostoon kuuluvien keräyspisteiden tyhjennyksestä ja kuljetuksesta vastaa Lassila & Tikanoja. Samalla keräysastiat vaihtuvat L&T:n sinisiksi konteiksi.
Suomessa toimii kaksi keräyspaperin tuottajayhteisöä, Suomen Keräystuote Oy ja Paperinkeräys Oy. Tuottajayhteisön tehtävänä on järjestää käytöstä poistetun paperin keräys ja kierrätys uusiokäyttöön tuottajien puolesta. Tuottajayhteisön velvoitteisiin kuuluu valtakunnallisen, jokaiseen kuntaan ulottuvan keräysverkoston järjestäminen, keräyspaperin ohjaaminen uusiokäyttöön, raportointi kierrätystoimenpiteistä sekä neuvonta ja tiedotus keräys- ja lajitteluasioissa.
Tagit: Tiedote